Kiinnostaako koodailu tai myyntityö?
Olemme voimakkaan kasvun yritys ja työtehtäviä meillä avautuu täytettäväksi säännöllisen epäsäännöllisesti. Otamme mielellämme vastaan vapaamuotoisia hakemuksia, olit sitten kiinnostunut liittymisestä devaajatiimiimme tai asiantuntijatehtävistä myyntiporukassa.
Ohjelmistopuolelle otamme uusia projekteja vain resurssiemme mukaan, rehellinen otteemme on huomattu myös asiakasrajapinnassa. Paikka tiimiin voi siis avautua nopeastikin ja huomioitavaa on, että pitkää työkokemusta enemmän arvostamme halua ja kykyä oppia uutta, myös omatoimisesti.
Teknologiatalon myyntityössä nimike Tuotepäällikkö kuvaa parhaiten asiantuntijaroolin myyntityötä. Tuotetietous yhdessä aktiivisen myyntiotteen kanssa johtavat hyviin tuloksiin. Tuemme onnistumista jatkuvalla koulutuksella ja vahvalla yhteistyökumppaneiden verkostolla.
Viihtyisät toimitilamme sijaitsevat Sipoon Söderkullassa, pleikkarit ja säkkituolit löytyy kirjastosta ja saunaankin pääsee halutessaan. Jokaisella yrityksessämme on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omiin tekemisiin, ja toki myös koko yrityksen toimintaan.
Muodosta kuva yrityksestämme vierailemalla kotisivujemme lisäksi somessa Facebook | Instagram | LinkedIN
Laita vapaamuotoinen hakemus vaikkapa jo tänään osoitteeseen rekrytointi@tide.fi
Ollaan yhteyksissä!