Tilauspetos epäonnistui, taas!

Ensimmäinen tilauspetos tälle vuodelle taklattu!


Yritykseemme on kohdistunut tilauspetoksen yrityksiä yhden tapauksen vuosivauhdilla. Huolestuttavaa on, että tämän vuoden tapaus on tapahtunut jo tammikuussa, eli odotettavissa on vähintään toinenkin tapaus tälle vuodelle. Tilaukset ovat meillä kohdistuneet kalliimman pään muovikorttitulostimiin, ammattilaistason muovikorttitulostin lisälaitteilla tarvikkeineen ja tulostusohjelmistoineen maksaa n. 5000,- €.  

Vähemmän huolestuttavaa on, että tapauksista on tullut yhä kömpelömpiä ja helpommin havaittavia. Ensimmäisessä tapauksessa oli vielä nähty vaivaa, se oli aloitettu rekisteröimällä domaini yhden kirjaimen erolla yritykseen, jonka nimissä petosta yritettiin. Valitettavasti tässä tapauksessa oli tilauksia tehty monelle eri toimialan yritykselle ja useita niistä oli onnistunutkin.

Seuraavissa petoksissa yhteystietojen tarkistus on ollut helppoa, eikä näissäkään rahanarvoista menetystä ole kärsitty, kuin ainoastaan käytetyn ajan muodossa. Kallista on toki sekin.

Petoksen yrityksissä yhteneväistä on ollut se, että tarjouspyyntö on klikkailtu nettisivujen kautta, jolloin lähettäjän yhteystiedot ovat sivuston lomakkeeseen kirjoitettuna, eivätkä esim. sähköpostin allekirjoituksena. Oikeatkin kyselyt usein näyttävät hyvin yksinkertaisilta.  

Tarjouksemme jälkeen tilaaminen tapahtuu nopeasti ja huomiota kiinnittää se, että tuote halutaan tulla noutamaan. Tässä kohtaa viimeistään alkaa meidän prosessissa taustatarkistukset ja tilanteen luonteen selvitessä, asia siirtyy Poliisin Talous- ja petosrikosyksikköön käsiteltäväksi rikosilmoitukseksi.

Talous- ja petosrikosyksikölle kiitos neuvoista ja voimia aikamoiseen työsarkaan. Tehdään me yrityksissä oma osamme rehellisemmän ja turvallisemman yhteiskunnan puolesta. 

Mikko Knutas

toimitusjohtaja


Jaa uutinen