MUUTTOTIEDOTE

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Taustaa muutolle

Kulunut vuosi on ollut kasvun kannalta suotuisa, josta lämmin kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Vastaamme jatkuvan kehityksen haasteisiin, joista tuotantotilat ovat yksi tärkeä osa-alue. Muutamme uusiin isompiin ja tarkoituksenmukaisempiin tiloihin marras- joulukuun vaihteessa.

Tuotantokatkos

Muutto aiheuttaa tuotantoomme toimituskatkoksen pe 1.12.2017 – ma 4.12.2017 väliselle ajalle. Muutto ei sen sijaan vaikuta asiakkaidemme käytössä oleviin järjestelmiin ja tilausportaaleihin, ne toimivat moitteetta edelleen.

Osoite ei muutu

Muuttomatka on lyhyt, uudet tilat ovat saman aidatun piha-alueen sisällä naapuritalossa, josta saamme käyttöömme kaksi kerrosta. Söderkullan alue Sipoossa on osoittautunut hyvien kulkuyhteyksien (Kehä 1, 12 min) paikaksi ja yrityksiin hyvällä asenteella suhtautuvassa kunnassa avautuu jatkuvasti mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Lisätietoja aiheesta

Mikko Knutas puh 045-679 1893 tai mikko.knutas(at)tide.fi



Jaa uutinen